Love story at the pier

I chose my spot, the seemingly abandoned pier. Something about the melancholy drama at the place felt inviting. On the bench there are carved initials of love. I wander if the carvings are made to outlast the actual feelings and relationships. 

I wanted to move around with the scale of narrative and abstract, as well as love and longing. Colors are kept minimal, the black and white scale felt enough. I was inspired by the Patti Smith book “Just kids”. There is one seen in the end where she goes to a beach in a black wind coat to mourn over her lost friend, the photographer Robert Mapplethorpe. She felt that the image of her in the black coat was a last picture her friend made. Overwhelming situation makes more sense in a picture or a story.

My ceramic book is spread on the pier and in the water to the mercy of nature, wind and vandalism. 

 

Valitsin paikkani, näennäisesti hylätyn laiturin, sen melankolisen viehätyksen vuoksi. Penkkiin laiturilla on kaiverrettu nimikirjaimia rakkauksista. Ehkä kaiverrukset kestävät kauemmin kuin tunteet ja suhteet. 

Halusin liikkua narratiivisuuden ja abstraktion välillä. Mustavalkoinen väriskaala tuntui riittävältä. Keraaminen kirjani on levitetty laiturille ja veteen, luonnon, tuulen ja mahdollisen ilkivallan armoille. 

Paikka muistutti minua Patti Smithin muistelmakirjan “Just Kids” kohtauksesta, jossa hän menee rannalle mustassa takissa suremaan ystävänsä kuolemaa. Hänestä tuntui, että mustasta hahmosta, valkoisesta taivaasta ja harmaasta merestä syntynyt kuva oli sellainen, josta valokuvaajaystävä Robert Mapplethorpe olisi pitänyt, tai joka oli kuin tämän viimeinen kuva.

Ylivoimaisen tilanteen saa haltuun kuvassa tai tarinassa.